*

Raine Luomanen kommentoi yleisiä yhteisiä asioita ja ajan ilmiöitä.

Sylkykupista suoraan pääminsteriksi?!

Valtaa pitävät puolueet kritisoivat yhä kiihtyvään tahtiin Soinin joukkoja populismista ja tyhjistä lupauksista. Samalla gallupit kuitenkin näyttävät jotain aivan toista. 

Populismi ja korostuneen negatiivisesti valtaapitäviin suhtautuvat puolueet toimivat demokratian kuumemittarina. Mittari osoittaa tällä hetkellä selkeästi, etteivät valtapuolueiden tekemiset ja sanomiset miellytä äänestäjiä. Syyttelyn ja haukkumisen sijaan tulisi aidosti pysähtyä miettimään, mikä on mennyt vikaan. Ei vaan siinä mitä on tehty, vaan myös siinä, miten asioista on tiedotettu. Kansan eli demokraattisen vallan ylimpien käyttäjien käsitys on tällä hetkellä suuressa ristiriidassa valtaapitävien puolueiden näkemysten kanssa.

Soinia on helppo syyttää siitä, etteivät perussuomalaisten rahkeet riitä lupaustensa lunastamiseen vaalien jälkeen, mutta se ei ehkä ole tarkoituskaan. He vain niittävät sen mitä muut ovat kylväneet. Kuka tahansa toimisi samoin heidän asemassaan.

Ellei valtapuolueissa suoriteta ajoissa ja tässätapauksessa nopeasti, syvällistä itsetutkiskelua voi lopulta käydä niin, että demokratia toteuttaa itseään ja populisteista tuleekin valtaapitäviä.  Silloin hävinneet osapuolet joutuvat vuorostaan turvautumaan populismiin opposition aitiossa. Eikä tässä kohtaa kysytä etukäteen onko se reilua vai ei.  

Ehdotukseni lääkkeeksi onkin yhtä yksinkertainen kuin populismi itse. Kansanedustajat puhuisivat ymmärrettävä kieltä, kuuntelisivat vähemmistössä olevia eturyhmiä ja tekisivät päätöksiä asioista eikä asioista turhaa politiikka.

En voi puhua muiden puolesta mutta otan tästä opiksi olemalla selkeä, tuore ja ennen kaikkea kuunteleva ehdokas.

 

Raine Luomanen

Yrittäjä

Eduskuntavaaliehdokas, Kokoomus Helsinki

(Kirjoitus on muokattu aikaisemmasta blogistani HS puheenvuoro palstalla)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

tapio oksanen

Minä luotan ainoastaan tuloksiin. Soini ei ole ainakaan vielä näyttänyt positiivista tulosta. Gallupit ovat ennusteita. Toistaiseksi tiedämme ainoastaan sen tuloksen, että SMP meni konkurssiin puoluesihteeri Timo Soinin ja puheenjohtaja Raimo Vistbackan johdolla. Puolueen operatiivisesta johdosta vastaa aina puoluesihteeri, joka on yleensä ainoa joka saa palkkaa. Tosin Perussuomalaisissa nykyinen puheenjohtajakin saa palkkaa. Joten miten konkursin tehnyt Timo Soini hoitaisikaan pääministerinä suomen asioita? Suomi on ainoastaan iso osakeyhtiö, jolla on rapiat viisi miljoonaa osakasta. Miettikääpä sitä.

Toimituksen poiminnat